”Vuoden koira”–kilpailujen säännöt (päivitetty 26.11.2019):


Kilpailuun voivat osallistua koirat, jotka ovat Pohjois-Lapin koirakerhon jäsenen omistuksessa. Ei kerholaisen omistuksessa olevat koirat voivat osallistua kilpailuun maksamalla jäsenmaksun suuruisen osallistumismaksun. Molemmissa tapauksissa koiran omistajan tulee olla kirjoilla Inarin kunnassa tai ulkopaikkakuntalaisen kerhon jäsenen ollessa kyseessä, huomioidaan pistelaskussa vain ne suoritukset jotka on tehty koirakon edustaessa Pohjois-Lapin koirakerhoa. Pisteet lasketaan kalenterivuosittain. Lähetä kopio näyttelyarvosteluista/kilpailukirjasta/linkki KoiraNettiin 15.1. mennessä. Myöhässä tulleita ilmoituksia ei hyväksytä.

Koirakerhon hallitus vahvistaa vuosittain osoitteen johon osallistumiset lähetetään.

- - - -


VUODEN NÄYTTELYKOIRA

Kilpailuun otetaan huomioon kalenterivuoden viiden (5) parhaan virallisen näyttelyn tulos. Tuloksissa huomioidaan vain pääerikoisnäyttelyn saavutukset. Muut erikoisnäyttelyt pisteytetään kaikkienrotujen/kansainvälisen näyttelyn mukaan. Pisteiden mennessä tasan, otetaan huomioon kuudes näyttely.

Näyttelykäynti:  +1p. (Max 5p.) (ei anneta mikäli saa muita pisteitä)

SijoitusRNKR/KV/NORDER




ERI 1 SA6p.7p.8p.
ERI 2 SA5p.6p.7p.
ERI 3 SA4p.5p.6p.
ERI 4 SA3p.4p.5p.




PU/PN2+5p.+5p.+5p.
PU/PN3+4p.+4p.+4p.
PU/PN4+3p.+3p.+3p.




ROP+10p.+10p.+10p.
VSP+8p.+8p.+8p.




RYP1+7p.+7p.+7p.
RYP2+6p.+6p.+6p.
RYP3+5p.+5p.+5p.
RYP4+4p.+4p.+4p.




BIS1+20p.+25p.+30p.
BIS2+15p.+20p.+25p.
BIS3+10p.+15p.
BIS4+5p.+10p.

RN= ryhmänäyttely, KR= kaikkien rotujen näyttely, KV= kansainvälinen näyttely, ER= erikoisnäyttely

- - - -


VUODEN KÄYTTÖKOIRA

Sovelletaan myös vuoden rally-tokokoiraan

Valintaan osallistuvat kaikki koirat jotka ovat käyneet SKL-FKK:n virallisissa kokeissa. Pisteet lasketaan jokaiselle osallistujalle prosentuaalisesti, kilpailuluokasta riippumatta.
Hyväksytystä BH tai BHA kokeesta saa 70/100 pistettä. Parhaat prosentuaaliset pisteet saanut koira palkitaan Vuoden Käyttökoira – kiertopalkinnolla. Pisteiden mennessä tasan ratkaisee ylemmän luokan pisteet tai jos molemmat saman luokan pisteitä arvotaan tulos. 

Pisteet lasketaan seuraavasti:

Kaikkien kilpailujen pisteet yhteensä x kerroin_______  x 100 = Pisteet
Em. kilpailujen max pisteet yhteensä


KERTOIMET:

I-luokka/ALO1,0 x pistemäärä
II-luokka/AVO1,1 x pistemäärä
III-luokka/VOI&EVL1,2 x pistemäärä


LISÄPISTEET:
Piirinmestaruus- ja kansainvälisissä kokeissa sijoittuminen lisää pisteitä seuraavasti:


1. sija30 pistettä
2. sija20 pistettä
3. sija10 pistettä


SM/MM/Pohjoismaiden mestaruuskokeissa sijoittuminen lisää pisteitä seuraavasti:


1. sija50 pistettä
2. sija30 pistettä
3. sija20 pistettä


VUODEN TOKOKOIRA

TulosALO/TK1AVO/TK2VOI/TK3EVL/TK4
I-tulos681012
II-tulos46810
III-tulos2468
Koulutustunnus2345


Lisäpisteet1.sija2.sija3.sija4.sija5.sijahyväksytty tulos
MM-kilpailut201816141210
SM-kilpailut1098765
Piirimestaruus432--2


FI TVA 10 pistettä

Kansainvälinen TVA 15 pistettä



- - - -


VUODEN AGILITYKOIRA

Kilpailuun voivat osallistua ko. vuoden aikana virallisiin agilitykilpailuihin osallistuneet koirat. Kilpailuun otetaan huomioon kalenterivuoden viiden (5) parhaan kilpailun tulos. Kaikki säkäluokat kilpailevat samasta palkinnosta. Agilitykoirakilpailussa palkitaan eniten pisteitä saanut koira. Pisteiden mennessä tasan ratkaisee ylimmästä luokasta saatu paras tulos. Palkinto on kiertävä.

Osallistuminen kilpailuun

+3p. (max 15p.)


Virhepisteet1-luokka2-luokka3-luokka
0+5p.+8p.+10p.
0,01-5,99+4p.+6p.+8p.
6,00-15,99+3p.+5p.+7p.
16,00-25,99+2p.+3p.+4p.
26,00-+1p.+1p.+1p.


Sijoitus1-luokka2-luokka3-luokka
1. palkinto+3p.+4p.+5p.
2. palkinto+2p.+3p.+4p.
3. palkinto+1p.+2p.+3p.


Piirinmestaruuden voitto

+10p.
SM-kisan sijat:1.+20p.

2.+15p.

3.+10p.


- - - -


VUODEN METSÄSTYSKOIRA

Valintaan osallistuvien koirien tulee olla Pohjois-Lapin Koirakerho ry:n jäseniä. Palkinto on tarkoitettu kaikille koiraroduille, joille järjestetään SKL:n hyväksymiä metsästys-, luolakoira- sekä jäljestämiskokeita. Kilpailukausi on kalenterivuosi. Palkintoa vuosittain jaettaessa otetaan huomioon viiden (5) korkeimman koetuloksen pistemäärä laskettuna seuraavasti:


Taipumus/soveltuvuuskoe

Hyväksytty5 pistettä.


Metsästys/Jäljestämiskoe

AVO I-tulos6 pistettä.
AVO II-tulos5 pistettä.
AVO III-tulos4 pistettä.
VOI I-tulos10 pistettä.
VOI II-tulos8 pistettä.
VOI III-tulos7 pistettä.


Luolakoirakoe

Kehitysaste A10 pistettä
Kehitysaste B8 pistettä
Kehitysaste C5 pistettä


LISÄPISTEET:


Piirinmestaruus- ja kansainvälisissä kokeissa sijoittuminen lisää pisteitä seuraavasti:


1. sija30 pistettä
2. sija20 pistettä
3. sija10 pistettä


SM/MM/Pohjoismaiden mestaruuskokeissa sijoittuminen lisää pisteitä seuraavasti:


1. sija50 pistettä
2. sija30 pistettä
3. sija20 pistettä


Vuoden paimennuskoira

Virallisista paimennuskokeista saa pisteitä seuraavasti:


Luokka                      Tulos                    Pisteet

Esikoe                      Erinomainen              5

                                 Erittäin hyvä               3

                                 Hyvä tai tyydyttävä    1

Luokka 1                 Erinomainen               6

                                 Erittäin hyvä                4

                                 Hyvä                              2

Luokka 2                 Erinomainen               8

                                 Erittäin hyvä                6

                                 Hyvä                             4

Luokka 3                 Erinomainen              10

                                 Erittäin hyvä                8

                                 Hyvä                             6


SM-kilpailuista saa pisteitä lisäksi seuraavasti:

1.sija  30 pistettä, 2. sija 25 pistettä, 3. sija 20 pistettä ja muut sijat 10 pistettä. 


Vuoden nosework koira

Nosework-kokeista saa pisteitä seuraavasti:

Tulos               1-luokka                  2-luokka                  3-luokka

100 p. 0 vp.       10                            12                              14

100 p. 1-3 vp.     8                              10                              12

75-99 p. 0-3 vp.  6                               8                               10

50-75 p. 0-3 vp.  4                               6                                8

(P= pisteet, vp=virhepisteet)

Lisäksi lisäpisteitä seuraavasti: Luokkavoitto 3 pistettä, luokkanousu 3 pistettä. 

Suoritetusta hajutestistä saa 2 pistettä. 

Pisteiden mennessä tasan ratkaisee ylemmän luokan tulos, jos tulokset samasta luokasta arvotaan järjestys.